perjantai 21. tammikuuta 2011

Neulottu pehmokissa



Neuloin pehmokissan Suuren Käsityölehden 3/2005 ohjeen mukaan Novitan Nalle -langoista, joita oli jäänyt yli. Käytin suoria puikkoja nr. 3,5 ja neuloin sileää oikeaa neuletta, jossa neulotaan oikealla oikein ja nurjalla nurin. Silmät tein virkkaamalla ja nenän ja suun pistelin neulalla ja langalla. Lisäksi tarvitsin täytevanua sekä silkkinauhaa ja kulkusen.

Pehmokissa

Luo 43 silmukkaa mustalla ja neulo ruutupiirros A:n mukaan. Käytä erillistä kerää jokaista värikenttää varten ja kierrä langat ristiin nurjalla jokaisessa värivaihdossa. Lisää ja kavenna piirroksen mukaan. Neulo toinen samanlainen kappale, mutta peilikuvana.

Korvat: Luo 12 silmukkaa mustalla ja neulo piirros B:n mukaan. Neulo neljä samanlaista kappaletta. Yhdistä 2 kappaletta korvaksi ja täytä vanulla.

Viimeistely: Ompele osat yhteen ja kiinnitä samalla korvat. Täytä tukevasti vanulla. Virkkaa pohja umpeen kaventaen jokaisella kierroksella. Virkkaa silmät mustalla langalla ja kiinnitä. Tee vaaleanpunainen kolmio kuonoksi ja kirjo suu varsipistoilla. Pujota kulkunen silkkinauhaan ja solmi kaulan ympäri.

2 kommenttia:

  1. voi tommoneha on söpö! oon itte alotellu neulomaan ankkaa, mitähän siitäkin tulee!

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Tsemppiä ankan neulomiseen. :)

    VastaaPoista